BÄNDI
Menevää musiikkia
moneen makuun
Olavi Kekkonen &
Läpiveto on kouvolalainen orkesteri, minkä
musiikista heijastuu monia musiikillisia
vaikutteita. Orkesterilla on myös omaa tuotantoa,
mitä voisi kuvailla meneväksi ja tanssittavaksi
iskelmäksi, missä on vaikutteita niin perinteisestä
rock’n rollista, countrysta kuin
rautalankamusiikistakin, olematta kuitenkaan
puhtaasti mitään niistä. Musiikilliseen
suuntautuneisuuteen vaikuttaneita artisteja ja
yhtyeitä ovat mm. Olavi Virta, Elvis, Topi
Sorsakoski, Agents, Yölintu, A. Aallon
Rytmiorkesteri, Jarmo Hynninen, Brian Setzer, jne.
Ohjelmistomme mukautuu tilaajan mukaan, mutta
normaalisti soitamme 3 x 45 minuuttia 15 minuutin
tauoilla (olemmepa soittaneet jopa 4 x 45 min
samassa paikassa peräkkäisinä iltoina). Illan aikana
kuullaan omien kappaleiden ohella em. artistien
tunnetuksi tekemiä kappaleita, sekä joitakin
rautalankavaikutteisia instrumentaaleja. Kaikissa
kappaleissa on kuitenkin oma ”läpivedollinen”
sovituksellinen leimansa. Pyrimme siihen, että
kuulostamme ”meiltä” – omalta itseltämme (humpahtavasta
foxista rock-a-billyyn ja kaikkea siltä väliltä).
Voit kysyä tarkemmin näiltä sivuilta löytyvien
yhteistietojen kautta.
Läpivedolta on ilmestynyt 6.5.2010
esikois-cd ”Angelique” johon voit tutustua
tämän linkin kautta.
Sieltä
löydät tietoa levystä yleensä ja sen tilaamisesta.
Lisäksi kuulet näytteet jokaisesta levyllä olevasta
kappaleesta, jotta tiedät mitä olet tilaamassa. Ei
tarvitse siis ostaa ”sikaa säkissä”.

Bändissä
vaikuttavat:
Jari Hartikainen /
laulu
Esa Åkerblom / kitara, taustalaulu
Vesa
Hartikainen / kitara, taustalaulu
Mika Forsell / basso
Heikki Telkkinen / rummut